Onnistumisen kolme ulottuvuutta

On luonnollista keskittyä liiketoiminnallisiin tavoitteisiin, jotta projekti onnistuu talouden mittareilla.

Seuraava hanke voi kuitenkin mennä teknisesti tai taloudellisesti metsään, jollei sen tavoitteisiin sisällytä piirteitä onnistumisen kaikista ulottuvuuksista:

  1. Lopputulokset
  2. Työskentelyprosessi
  3. Muodostuneet ihmissuhteet

Ketteryydessä pyrimme suoraviivaisesti tuloksiin, mutta arvostamme myös prosessin ja ihmissuhteiden säännöllistä kehittämistä. Synkronoidun ryhmätyön kautta saavutamme paremman yhteishengen, synergiaedun ja kasvatamme näin myös tulevien onnistumisten todennäköisyyttä.

Kehitettävään tuotteeseen muodostuu teknistä velkaa, kun tuotejulkaisu runnotaan kiireessä valmiiksi. Organisaatioon taas muodostuu prosessi- ja ihmissuhdevelkaa, kun näiden kehitystarpeet sivuutetaan.

Kehitysprosessia ei tarvitse (eikä pidä) kehittää jatkuvasti, koska loputon muutos vaikeuttaa työhön keskittymistä. On kuitenkin tärkeää kehittää prosessia säännöllisesti esimerkiksi retrospektiivien yhteydessä, noin kuukauden välein.

Retrospektiivi-tapaamisessa (Latinasta retrospectare, “katso taakse”) jokainen kertoo vuorollaan, mikä hänen mielestään onnistui hyvin, mikä huonosti ja mitä voitaisiin jatkossa kehittää. Näitä tietoja hyödynnetään seuraavien työjaksojen suunnittelussa ja prosessin kehittämisessä. Kun kaikki saavat vuorollaan puhua avoimesti vaikeistakin asioista, kehittyy prosessin lisäksi luottamus ja ihmissuhteet.

Kaikkia retrospektiivissä käsiteltyjä asioita ei välttämättä tarvitse edes toteuttaa – monesti riittää että asiasta keskustellaan. Tilaisuuden lopuksi onkin hyödyllistä äänestää tai muuten vahvistaa, mitkä ehdotuksista toteutetaan, kuinka laajasti, kenen toimesta ja millä aikataululla.

CC Attribution: charmcaster the sorceress@Flickr



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 441 muun seuraajan joukkoon