Kategoria-arkisto: Tuotekehitys

apollo-astronauts

Ketterä kuulento ja avaruussukkula

Harva tietää, että ensimmäinen kuulento toteutettiin ketterästi. Tuolloin sitä vielä pyydettiin anteeksi.

apotti-logo

Unelma ketterästä Apotista

Apotti-hankkeen tavoite on tärkeä, mutta esitetyt hankintamallit ja teknologiat järjettömän kalliita ja vanhanaikaisia. Mitä jos Apotti toteutettaisiin ketterästi?

607px-Cynefin_framework_Feb_2011

Cynefin ja sopeutuva johtaminen

Tuotekehitystä voi verrata kriisitilanteeseen. Molemmissa on paljon tuntemattomia muuttujia, joten onnistuminen vaatii suunnitelmien ja johtamistavan sopeuttamista ympäristöön.

sytyke-booksprint-planning

Onnistumisen määritelmä

Sytyke Ry:n ja Agile Finlandin ‘booksprintissä’ kirjoitettiin kirja ketteryydestä kahdessa päivässä. Tässä maistiaisena kappaleeni onnistumisen määritelmästä.

DOD_Seal_BUTTONtran_Small

Julkishallinto siirtyy Agileen

Yhdysvaltain puolustusministeriö on siirtynyt uuteen IT-järjestelmien hankemalliin. Suomen julkishallinnossa on käynnissä vastaava ilmiö, joka vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut uskomattomalta. Tuorein kotimainen esimerkki on Trafi.